Moderni teknologia ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen: Teknologiset innovaatiot vievät meidät kohti parempaa tulevaisuutta
Moderni teknologia ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen: Teknologiset innovaatiot vievät meidät kohti parempaa tulevaisuutta
Tieto- ja viestintäteknologiat (ICT) ovat levinneet käytännössä kaikille elämän osa-alueille. Vain vuosikymmen sitten joissain osissa maailmaa tieto- ja viestintätekniikan ensisijaista saatavuutta pidettiin luksusta. Nykyään on laajalti tunnustettu, että investoiminen kohtuuhintaan, yleismaailmalliseen ja ehdottomaan tieto- ja viestintätekniikan saatavuuteen on olennaista edistymisen edistämiseksi kohti maailmanlaajuisia painopisteitä, erityisesti kestävän kehityksen tavoitteita (SDG).
Tästä seuraa luonnollisesti, että erilaiset olettamukset, teoriat, toiveet ja jopa turhautumiset ovat olennaisia tämän "digitalisointi"-prosessin käynnistymiselle. Tieto- ja viestintätekniikan transformatiivisen potentiaalin erilaiset onnistumiset ja epäonnistumiset ovat osoittaneet, että teknologiat itsessään eivät ole myönteisiä tai negatiivisia eivätkä välttämättä neutraaleja. Pikemminkin uudet teknologiat ovat lisätodisteita siitä, että poliittinen, yhteiskunnallinen, taloudellinen ja sosiaalinen voimaannuttaminen ovat kaikki rakennuspalikoita sekä globaalien tavoitteiden että vaurautta koskevien transsendenttisten visioiden ja odotusten kannalta.
Tieto- ja viestintäteknologiat edistyvät hämmästyttävää vauhtia, mutta pääsy Internetiin, erityisesti World Wide Webin kautta, on ehkä tärkein elementti uuden teknologian potentiaalin vapauttamisessa. Kestävän kehityksen tavoitteissa tunnustetaan oikeutetusti tieto- ja viestintätekniikan tärkeä rooli niiden saavuttamisessa. Erityisesti SDG 9:n tavoite C edellyttää tieto- ja viestintätekniikan yleistä saatavuutta erityisesti vähiten kehittyneissä maissa vuoteen 2020 mennessä eli kuukausien kuluttua. Puolet maailman väestöstä odotetaan olevan verkossa vuonna 2019 (alun perin arviolta 2017). Noin 3.9 miljardista offline-tilassa olevasta ihmisestä ylivoimainen enemmistö asuu globaalissa etelässä, ja heistä 2 miljardia on naisia. Yhdeksän kymmenestä offline-tilassa olevasta nuoresta asuu Afrikassa tai Aasian ja Tyynenmeren alueella.
Nykyisellä edistymisvauhdilla kohti SDG 9:n tavoitetta C vain 16 prosenttia maailman köyhimmistä maista ja 53 prosenttia koko maailmasta on yhteydessä Internetiin vuoteen 2020 mennessä Alliance for Affordable Internetin (A4AI) mukaan. Koalitio toteaa lisäksi, että tämän yhteyksien viivästymisen vaikutukset "heikentävät maailmanlaajuista kehitystä kautta linjan, myötävaikuttavat taloudellisen kasvun mahdollisuuksien menettämiseen ja estävät satoja miljoonia ihmisiä saamasta verkkokoulutusta, terveyspalveluja, poliittista ääntä ja paljon muuta."
Matkapuhelimia pidetään laajalti digitaalitalouden sisääntulopisteenä ja "yhdeksi historian kauaskantoisimmista teknologioista. … vaikka matkaviestintä leviää nopeasti, se ei leviä tasaisesti”, toteaa matkapuhelinoperaattoreiden etuja eri puolilla maailmaa edustava järjestö International Mobile Networks Association (GSMA). Erot matkapuhelimien ja Internetin saatavuudessa ja käytössä jäljittävät kaupunkien, maaseudun, sukupuolten ja maantieteellisten erojen jakautumista.
Esimerkkinä GSMA toteaa, että "maaseudulla mobiiliinfrastruktuurin rakentamis- ja käyttökustannukset voivat olla kaksi kertaa kalliimpia kuin kaupunkialueilla, ja tulot voivat olla jopa 10 kertaa pienemmät kuin kaupunkialueilla." Tämä estäisi telepalvelujen tarjoajia asettamasta etusijalle näitä alueita, jotka usein jäävät jälkeen infrastruktuurista ja muista kehityspoluista.
Kansainvälinen mobiiliverkkoyhdistys (GSMA) totesi viimeisimmässä arvioinnissaan matkapuhelimien sukupuolten välistä kuilua, että "naiset alhaisen ja keskitulotason maissa omistavat keskimäärin 10 prosenttia miehiä harvemmin matkapuhelimen, mikä tarkoittaa 184 miljoonaa Naiset eivät omista matkapuhelimia vähemmän kuin miehet. Vaikka naiset omistaisivat matkapuhelimet, niiden käytössä on merkittävä ero, erityisesti muuttavampien palveluiden, kuten mobiilin Internet-yhteyden, kohdalla. Yli 1.2 miljardia naista matalan ja keskitulotason maissa ei käytä mobiili-internetiä. Naiset käyttävät mobiiliverkkoa keskimäärin 26 prosenttia harvemmin kuin miehet. Jopa mobiililaitteiden omistajista naiset käyttävät mobiiliverkkoa 18 % miehiä harvemmin. World Wide Web Foundationin tutkimuksessa havaittiin, että Afrikan, Kaakkois-Aasian ja Latinalaisen Amerikan yhdeksän kaupungin köyhissä yhteisöissä lähes kaikilla naisilla ja miehillä on puhelin. Kuitenkin tulojen, koulutustason ja iän perusteella ositettuna naiset käyttävät Internetiä noin 50 prosenttia miehiä harvemmin samoissa yhteisöissä, ja vain 37 prosenttia kyselyyn vastanneista naisista ilmoitti käyttävänsä Internetiä. Online-tilassa naiset käyttävät Internetiä 30–50 prosenttia miehiä harvemmin tulojensa kasvattamiseen tai julkiseen elämään osallistumiseen.
Maan maantiede vaikuttaa kansalaisten Internetiin yhdistämisen kustannuksiin. Tämä tarkoittaa, että sisämaavaltioissa ja saaristossa on yleensä korkeammat Internet-yhteyskustannukset. Pienillä mailla (sekä väestön että pinta-alan mukaan) "on vähiten mahdollisuuksia saavuttaa mittakaavaetuja", kun taas "Internet-palvelun tarjoamisesta aiheutuvat teollisuuden kustannukset osoittavat, että kustannukset, jotka aiheutuvat yhdelle tilaajalle mobiililaajakaistadatan toimittamisesta vuodeksi saaren saaristossa Filippiinien kaltainen kansakunta on noin viisi kertaa kalliimpi kuin saman asian tekeminen Nigerian kaltaisessa rannikkovaltiossa."
Tutkimukset ovat johdonmukaisesti osoittaneet, että laitteiston ja Internet-yhteyden kustannukset ovat suurin este yhteyden muodostamiselle. Valitettavasti eri toimijoiden suosittelemat toimenpiteet eivät saaneet riittävästi poliittista ja poliittista sysäystä tämän esteen poistamiseksi. Mobiililaitteet ovat useimmissa yhteiskunnissa kalliimpia kuin niillä, joilla on vähiten varaa, huolimatta laitehintojen laskusta ja älypuhelimien lisääntyvästä käytöstä. Lisäksi peruslaajakaistaliittymän hinta edustaa näille ihmisille paljon korkeampaa prosenttiosuutta tuloista kuin valtakunnallisesti keskimäärin ansaitseville.
Muut tekijät vaikuttavat ihmisten, erityisesti naisten, poissaoloon. Women's Rights Online Research (2015) havaitsi, että monet köyhissä kaupunkiyhteisöissä asuvat naiset, jotka pysyvät offline-tilassa, mainitsivat Internetin käytön esteenä "ei osaa" käyttää Internetiä. Kansainvälisen GSM-yhdistyksen (GSMA) tutkimuksessa havaittiin myös, että naiset kokevat useammin alhaista digitaalista lukutaitoa (ei osaa käyttää matkapuhelinta ja kuinka käyttää Internetiä mobiililaitteella) ja lukutaidottomuutta (luku- ja kirjoitusvaikeuksia). kuin miehet.
Ajan puute ja sisällön relevanssi (verkkosisällön puute paikallisilla kielillä) mainittiin laajalti esteinä, jotka estävät naisia erityisesti pääsystä verkkoon ja pysymästä verkossa. Ja verkkotilat, erityisesti sosiaalinen media, joiden on todettu olevan tärkeitä Internetin käytön tekijöitä Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, ovat myös yhä epävarmempia. Tämä ei ainoastaan pidä ihmiset poissa Internetistä, vaan se luo luottamusvajetta Internetiin ja uusiin teknologioihin. Sosiaalisen median alustat, joiden katsottiin aikoinaan olevan "julkisia tiloja" mahdollisuuksien ja ideoiden hyödyntämiselle, ovat tulossa yhä myrkyllisemmiksi, vaarallisemmiksi tiloiksi, joista monet alkavat vetäytyä. Jälleen naiset kantavat suurimman osan näistä riskeistä.
Kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen ja teknologian rooli näiden ponnistelujen edistäjänä voidaan saavuttaa vain, jos ryhdytään radikaaleihin toimiin. Digitaalinen kahtiajako on osoitus erittäin epätasa-arvoisista yhteiskunnista ja politiikan epäonnistumisista. Maailmanlaajuisella tasolla työ politiikkojen kehittämiseksi ja toteuttamiseksi edellä mainittuihin haasteisiin vastaamiseksi on pysähtynyt.
Kun neljännestä teollisesta vallankumouksesta ja uusien teknologioiden vaikutuksista käytävä keskustelu valtaa politiikan, innovaation ja investointiintressin, on olemassa kasvava riski digitaalisten kuilujen levenemisestä. Jos puolet maailman väestöstä ei vielä pääse käyttämään niin kutsuttua mahdollistavaa teknologiaa, kuten edellä todettiin, niin miten uudet teknologiat hyödyttävät heitä? On ehdottoman tärkeää, että keskustelu Internetin ja viestintälaitteiden yleisestä ja kohtuuhintaisesta saatavuudesta pysyy eturintamassa, vaikka huomio keskittyy uusiin teknologioihin, kuten tekoäly (AI), esineiden internet, robotiikka ja lohkoketjutekniikka.
Suhtaudumme myönteisesti innovaatioihin, jotka johtavat uusien teknologioiden ja olemassa olevien teknologioiden luomiseen ja mukauttamiseen ja ovat keino vastata moniin yhteiskunnan nykyisiin haasteisiin sekä saavuttaa globaalit tavoitteet. Innovaatioiden edistämiseen omistettuihin tiloihin on liitettävä yhtäläinen poliittinen valta erityisesti täytäntöönpanon saralla.
Innovaatiodiskurssia ohjaavia ideoita on kiireellisesti arvioitava. Tekniset ratkaisut – yleinen uskomus, että jokaiselle ongelmalle on teknologiaan perustuva parannuskeino – on tarkasteltava enemmän. Se, että naiset, vähemmistöryhmät ja globaalin etelän ihmiset tuskin osallistuvat teknologisiin innovaatioihin, jotka oletettavasti vastaavat heidän kohtaamiinsa haasteisiin, saa meidät pysähtymään. Ajatukseen innovoinnista uusien teknologioiden avulla on omaksuttava vivahteikas lähestymistapa, mukaan lukien se, kuinka nämä ihmiset voivat olla niin paljon mukana innovaatioissa kuin he voivat hyötyä siitä.
Uudet teknologiat eivät ratkaise ongelmia, jotka johtuvat niistä teknologioista, jotka jo tunkeutuvat elämäämme. Esimerkiksi tekoälyn käyttöönotto ja priorisointi sisällön moderointiin – ihmisoikeusmoderaattorien käyttämisen sijaan – sosiaalisen median alustojen kautta johtaa jo ihmisoikeusrikkomuksiin. Itse asiassa monien teknologioiden käsite on täynnä ennakkoluuloja, joita on lähes mahdoton selittää, mutta silti niitä esitetään ratkaisuina näihin haasteisiin.
Vaikka tarvitsemme innovatiivista ajattelua globaalien tavoitteiden saavuttamiseksi, politiikan kriittinen rooli on palautettava keskusteluun siitä, mitä teknologiat voivat tehdä ja mitä eivät. Nämä tekniikat eivät ratkaise poliittisen tahdon puutetta puuttua köyhyyteen tai haitallisiin sosiaalisiin normeihin. Politiikka on yhtä tärkeä kuin innovaatio, koska oikeat toimintaympäristöt varmistavat globaalien tavoitteiden saavuttamisen onnistumisen, mukaan lukien teknologiaan liittyvät tavoitteet. Politiikan asianmukainen toteuttaminen auttaa määrittämään valtioiden ja yksityisten toimijoiden käyttämät investointimekanismit poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä koskee yhtä lailla teknologiapolitiikkaa kuin tasapuoliseen sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen tähtäävää politiikkaa. Politiikan uudistamiseen ei ole olemassa yksikokoista lähestymistapaa. Kontekstikohtaisia haasteita osallistavan ja kestävän kehityksen edistämiseksi sekä uusien että olemassa olevien teknologioiden avulla on arvostettava.
Vaikka tieto- ja viestintätekniikan voidaan odottaa ottavan vastaan mitä tahansa erilaisia haasteita, näiden kehittyvien realiteettien pitäisi toimia oikea-aikaisena muistutuksena siitä, että teknologiat eivät yksinään pysty ratkaisemaan omia menneisyyteen liittyviä haasteitaan tai eriarvoisuuttaan, vaikka odotammekin niiden ratkaisevan. Lisäksi tieto- ja viestintätekniikat voivat kehittyessään ja leviäessään luoda uusia vastakohtia. Avautuvat digitaaliset kuilut ovat myös yleisesti sukupuolten välisiä eroja ja tuloeroja, mikä tekee niistä kehityshaasteita, ei vain teknologisia.
YK:n pääsihteerin uusia tekniikoita koskevaan strategiaan pyrittäessä puhaltamaan eloa. Nämä ovat joitakin näkökohtia, joiden toivon ohjaavan sen täytäntöönpanoa. Yksi tärkeimmistä tuloksista oli digitaalisen yhteistyön korkean tason paneelin perustaminen, jonka jäsen olen. Työssämme tutkimme syvällisesti arvojen, periaatteiden, menetelmien ja menetelmien vuorovaikutusta sekä havainnollistavia työalueita, jotka osoittavat, mikä on käytännössä osoittautunut onnistuneeksi. Kutsumme myös pohtimaan rehellistä pohdintaa siitä, mikä ei ole osoittautunut toimivaksi käytännössä, ja tunnistamaan, mitä tarvitaan teknologian muutospotentiaalin maksimoimiseksi entisestään ja samalla vähentäen sen riskejä ja haittoja.
Uskon, että meillä on monia olennaisia asioita – kestävän kehityksen tavoitteista innovaatioihin ja politiikkasuosituksiin – jotta kukaan ei jätä ketään jälkeen tänä digitaaliaikana. Tarvitaan inhimillistä (poliittista) motivaatiota kestävän kehityksen sloganin edistämiseen paikallisella, alueellisella ja globaalilla tasolla. Tämän potentiaalin vapauttaminen on kenties suurin teknis-poliittinen haaste.
